tiistai 21. toukokuuta 2013

kymmenen starttia viikossa

Kesällä meillä on kerran kuukaudessa Nina Mannerin treenit, ja ensimmäiset treenit oli 6.5. Rata oli haastava ja pitkä. Jotkut kohdat onnistui todella hienosti ja taas jotkut vaati vähän enemmän hiomista. Esteet 1-16 onnistuin juoksemaan puhtaasti läpi, mutta muurin jälkeinen hyppy oli meille erittäin vaikea. Kisoissakin juuri tälläisia kohtia on haastavia. Ensin juostaan täysillä ja sitten pitäisi jarruttaa. Mun oma liike jarruttaa liikaa, ja koira ei hyppää. Otin esteet 16-27 pätkänä ja se onnistui. En voinut jättää Noonan kepeille niin että olisin ehtinyt tehdä persjätön ennen pituutta niin oli pakko tehdä takaaleikkaus joka ei meinannut onnistua millään. Erikseen sain takaaleikkauksen tehty mutta ehdottomasti vaatii vielä paljon treeniä... Hyvä mieli ja tästä jatketaan eteenpäin! :)


Viime viikolla lähti meidän kolmosluokka käyntiin kymmenellä startilla. Torstaina korkattiin kolmosluokka parilla startilla Orimattilan iltakisoissa. Ensimmäinen rata oli erittäin sujuva ja hieno. Ainoastaan yksi kielto missä jarrutin liikaa ja vedin Noonan liian aikasin. 
Toiselta radalta hylky, ja tein ihan saman ohjausvirheen eli vedin liikaa. Noona hermostui siitä ja rupesi pyörimään tuttuun tapaan ihan hulluna ympäri. Siitä rapsahti hylky, koska tuomarin mielestä koira teki liian monta kieltoa. Kontaktit ohjasin todella löysästi ja Noona tuli läpi todella rumasti. Kesän suurin projekti on kyllä kontaktit ja hypyt!

(c) Sirpa Saari

Launatina oli aikainen herätys, ja puol seitsemältä Bea sekä Fina hyppäsivät kyytiin. Määränpää oli Lieto ja Tsaun kisat. Löysimme perille vaikka kaikki kolme navigattoria epätoivoisesti halusivat kaikkea muuta. Noonan kanssa juoksin neljä starttia. Olen erittäin tyytyväinen vaikka puhtaita ratoja ei tullutkaan. Oli kohtia jotka onnistuivat erittäin hienosti mutta aina kävi jotain. Kontaktit olivat huonot joten niitä pitää nyt vahvistaa paljon treeneissä. Bealle ja Finalle irtosi vihdoin SM-kisoja varten vaadittavat tupla nollat, hirmu pätevän näköistä menoa! Onnea vielä <3 Pitkän kisapäivän jälkeen suuntasimme Turun keskustaan Hotelli Harrietille. 

(c) Bea Snellman

Aamulla oli taas lähtö pienen tankkauksen jälkeen. Omat jalat huusivat hosiannaa ja Noona taas hallelujaa. Taas oli tiedossa pitkä kisapäivä Liedossa, neljän startin verran. 



Ihan käsimätöntä miten hyvä työmotiovaatio Noonalla on. Vasta viimesellä radalla huomasin että keskittyminen oli vähän huono, muuten pieni shetlantilainen antoi kyllä kaikkensa. Taas tehtiin erittäin hienoja ratoja, mutta aina kävi jotain. Olen niin tyytyväinen ja iloinen siitä huolimatta! On mulla mahtava koira :)
Kymmenen starttia viikossa suoritettu, joten ajattelin että nyt ois hyvä pitää pienen kisatauon. Treenataan, käydään hieroojalla ja nautitaan kesästä. Kisakentällä meidät näkee taas heinäkuussa!

(c) Sirpa Saari

(c) Sirpa Saari

(c) Sirpa Saari

Kisojen jälkeen Bea lähti omille teille, ja Noonan kanssa suuntasin taas Turun keskustaan Hotelli Cumulukselle. Parin tunnin päästä pari kaveria saapuivat paikalle. Maanantaina oli vuorossa ensimmäinen pääsykoe. Pääsykoen jälkeen hengailin keskustassa vielä parisen tuntia Noonan kanssa. 



Noona on kyllä ihan tajuttoman helppo kuljettaa mukaan joka paikkaan. En osaa edes sanoin kuvailla miten hyvältä se tuntui matkustaa Noonan kanssa. Opin Noonasta niin paljon uutta reissun aikana. Ihailin koko matkan aikana miten utelias koira minulla on. Kaikki uudet asiat kiinnosti eikä aristanut yhtään. Hymyilytti niin kun Noona näki ensimmäsitä kertaa hissin, ja kun ovet aukesivat niin arvatkaa mitä Noona teki? Ryntäsi innokaana suoraan hissiin :)
Kävin kauppakeskuksessa ja näin kivat kengät kaupan ulkopuolella. Pyysin Noonan sivulle ja jätin Noonan vapaana istumaan kaupan ulkopuolella kauppakeskuksen käytävällä. Menin sisään ostamaan kengät, ja kun palasin takaisin niin siinä Noona istui paikallaan, ilman mitään ongelmaa vaikka ihmiset ravasivat ohitse.
Ihanaa on myös huomata miten hyvin Noona palutuu vähän rankemmista reissusta. 
Ymmärrän vasta kunnolla nyt miten tärkeä koiran luonne on. Omistaja joka haluaa koiran joka on elämäntapa, tarvitsee koiran joka toimii arjessa. Jos koira on terve ja hyvän näköinen on sitten vaan iso plussa.

                                       (c) Bea Snellman






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti