keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Elämän muutoksia

Suunnitelmat muuttuvat ja aina ei mene niin kuin suunnittelee. Ainakin opin ite viime viikolla sellaisen läksyn. Yli vuoden asuimme Joonaksen kanssa yhdessä, ja kolme päivää kerkesin asua uudessa omakotitalossa kunnes sattui yhtä sun toista. Otin kamat ja meidän juttu oli siinä. En halua sen kummemin kertoa mitä kaikkea pääsi sattumaan, jääköön meidän kesken mutta asun taas kotona vanhempien luona. Tuntuuhan se pikkasen hassulta näin vuoden poissaolon jälkeen. Elämä jatkuu, totta kai olen pettynyt ja ikäväkin on mutta ehkä tämä oli parempi näin. Koko tulevaisuus edessä ja nyt voi rauhassa lähteä opiskelemaan. Synkän alkutekstin jälkeen tulee sitten ilonuutiset.

Ensin pitää hehkuttaa että Noonan OptiGen sekä Mrd1 tulokset tulivat Saksasta. Noona on genettisesti terve  CEA:n suhteen, eikä siis voi koskaan saada sairaita pentuja! :) Myöskin Mrd1 tulokset olivat normaalit, mikä ei nyt ollut kovin yllättävää... :D laskua vielä odottelen innolla...

Käytiin piiitkästä aikaa Juha Oreniuksen reeneissä yhdessä Marjutin ja Judyn kanssa. Rata oli ihan riittävän haastava, mutta oli ilo huomata että ne asiat mitkä Juha meille opetti pentukurssilla on todellakin jäänyt Noonan päähän. Noona loisti päällejuoksuissa, takaakierroissa ja kontaktit olivat ihan super mahtavat. Vahvistusta kaipaa takaaleikkaukset sekä lukitseminen esteisiin. Uutta oli vastakäden käyttöä, ja Noonalle tämä ohjaustapa toimi erittäin hyvin, varsinkin keppien sisäänmenossa. Ehdottomasti ensi kuussa uudestaan :)

Sunnuntaina oli kisat Vantaalla. Aivan mahtava asenne oli sekä minulla että Noonalla. Ensimmäinen rata joka oli agilityrata onnistui niin nappiin. Oma ohjaaminen oli kerrankin hyvä. Harmi kyllä niin pari rimaa tippui kun olin pikkasen myöhässä... Vauhti oli ihan mieletön, Noona oli jopa sekunnin nopeampi kuin nopein bortsu ;)
Hyppyratakin onnistui ihan jees, vähän jätin koiran selän taakse ja Noona hyppäsi yhden ylimääräisen hypyn... :D Hyvä kisapäivä!

Maanantaina taas alkoi ensimmäiset tokotreenit. Koiria oli ihan kivasti paikalla ja vähän jännitti miten neiti reagoi pitkän tauon jälkeen. Alussa muistutin heti että nyt oli taas se laji missä haukkuminen on kiellettyä, ja toimi heti. Noona oli vähän liiankin innokas, heti jos vauhti hidastui niin heittäytyi maahan ja sellaista. Hyvin oli kaikki liikkeet muistissa. Kymmenen minuutin jälkeen alkoi kierrokset nousemaan, mutta hyvin malttoi kuitenkin tehdä töitä vaikka pikkusen ärsytti pikku shelttilasta kun piti keskittyä :/ On se maailma välillä julma paikka kun ei saa koko ajan riehua ja vetää täysillä... Paikalla makuu oli suurin jännitysaihe. Ihan turhaan, hiiren hiljaa Noona pysyi paikallaan ja toimi ihan kuten ennen vanhaa! Mahtavaa :)
Kokeilin myös ruutua, ja ihan jees meni. Ei nyt ihan halunnut ensin lähteä irtoamaan. Hyppy taas toimi, joten tauko oli hyvä juttu meille. Uudella innostuksella ja kohti uusia haasteita jatketaan tokoilua :)

Eilen illalla oli sitten kotikisat kolmen startin verran. Ensimmäinen rata oli taas ihan mahtava. Meillä oli huippurata alla kunnes oli neljä hyppyä jäljellä. Oma valssi valui niin että koira hyppäsi kolmannetta viimeistä hyppyä väärinpäin... Hmmmmfp. Arvatkaa jos ärsytti?
Toinen rata taas oli ihan toista luokkaa. Jätin Noonan remmiä niin tyhmästi että se oli jotenkin Noonan jalan ympäri, ja siitä seurasi sitten varaslähtö. Itse menin ihan lukkoon ja lähdin vaan ohjaamaan, no toinen rima jo lenteli kun olin myöhässä. Kontaktitkin neiti tuli ilman lupaa, enkä niitäkään tajunnut korjata. Loppurata, joka oli se vaikea osuus sentään onnistui ihan nappiin 8)
Hyppyrata oli taas ihan hieno, onnistui meidän ensimmäinen putkitakaaleikkaus kisoissa ja siitä olen erittäin ylpeä! Taas oma valssi aiheutti sen että tuli rima alas, ja myös seuraava valssi oli myöhässä joten yksi kielto siitä. Muuten sujuva rata... Nyt oikeasti mun pitää saada ne valssit kuntoon, niin monta rataa mennyt pieleen niitten takia!!

Tänään oli vuorossa luento koirien raakaruokinnasta. Luennon veti TV:stä tuttu Heidi Rubin, joka on raakaruokinnan asiantuntija. Erittäin mielenkiintoinen luento ja suosittelen kaikille. Noona on syönyt raakaruokaa ihan pennusta asti, ja olen ruokkinut ihan oman mielen mukaan. Halusin mennä kuuntelemaan mitä kaikkea olen tehnyt väärin, koska en ole koskaan mitannut tai tarkistanut mitkä aineet Noona tarvitsee vaan ainoastaan kulkenut omien ajatuksien mukaan. Tarkoitus olisi myös rupea ruokkimaan Noonan pentuja alusta alkaen raakaruualla joten siihenkin kaipasin vinkkejä. Olin ihan varma että luento koostuu miten monta grammaa sitä ja tätä pitää syöttää koiralle, mutta ei! Paljastuikin että meillä oli Heidin kanssa ihan samanlainen ajatus koirien ruokinnasta! :) Koiran ruokinta on nykyään aivan liian vakavaa, vaihtelevaisuus ja maalaisjärki riittää. Koirasta kyllä näkee jos ruoka on oikeanlaista. Vaihtelevaisuus on tärkeetä mutta ei ne sudetkaan aina syö tasan 100 g sianlihaa ja 132 g naudanlihaa, eli siis maalaisjärki on sallittua. Kaikki ylimääräiset purkit ja tölkit voi jäättää väliin, kyllä siinä lihassa ja luissa on sitä mitä koira tarvitsee... Tuli paljon todella hyviä ajatuksia, ja ihan oikeasti raakaruokinta on leppoisaa hommaa! Enemmän hirvitti miten paljon ihmiset luottavat kuivamuonoihin, ja luulevat että niissä on kaikki tarvittavat aineet. Asia on juuri päinvastoin. Koira ja ihminen ei ole sama eläin ja niitten ei kuulu syödä samalla tavalla. Hyvin mielin voin jatkaa samalla linjalla miten olen tähänkin asti toiminut. Pieniä muutoksia meinaan tehdä, mutta perusajattelu raakaruokinnasta pysyy samanlaisena kuten ennenkin. Koiran mukaan mennään ja maalaisjärjellä ;)

Tässä pieni näyte miten suurin piirtein meinaan jatkossa ruokkia Noonan:

maanantai: valmispötkö noin 250 g (jonka sisältö aina vaihtelee esim. sian-, naudan-, hevos-, poron-, hirvenlihaa, sisäelimiä tai lohta), yksi kananmuna, turkkilaista yogurttia, lohiöljyä, kookosöljyä sekä D-vitamiinia
tiistai: samanlainen annos
keskiviikko: lihaisia luita, yhden kananmunan ja vähän kasvismömmöä
torstai: valmispötkö noin 250 g (jonka sisältö aina vaihtelee), yksi kananmuna, turkkilaista yogurttia, lohiöljyä, kookosöljyä sekä D-vitamiinia
perjantai: samanlainen annos
lauantai: lihaisia luita, yhden kanamunan ja vähän kasvismömmöä
sunnuntai: samanlainen annos

Lopuksi vielä vähän Inkan ottamia kuvia A-teamistä :)














tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen vietetty hyvässä seurassa

Tapahtuu ja sattuu jotain koko ajan ja tuntuu etten oikein kerkee mukaan. Joonas osti omakotitalon ja viikonloppuna ois muutto edessä. Hirveästi on mennyt aikaa remppaamiseen ja onneksi se on kohta ohi! Töitä olen paiskinut kun hullu, välillä kuusi päivää viikossa... Vähän olen yrittänyt käydä itse reenaamassa, ja tällä hetkellä tuntuu että olen ihan jäässä ohjaamisen kanssa. Oma liikkuminen tökkii, olen koko ajan myöhässä ja muutenkin tuntuma on hukassa. Noona joka on nopea voisi olla paljon nopeampi jos itsekin liikuisin paremmin. Kevään tavoite on enemmän treeniä ja vähemmän kisaamista. Pitäisi jaksata raahata perse huippuvalmentajien luokse ja saada jotain aikaseks. Noonalle halauisin enemmän irtoamista ja radanlukutaitoa, ja itse haluan oppia liikkumaan sujuvasti. ;)



Kolme viikkoa sitten kisasimme Vantaalla parin startin verran Noonan kanssa. Radat olivat meille sopivia, mutta taas onnistuin söhlimään jotain. Agilityradalta keppivirhe sisäänmenon kohadalla, itse jarrutin liikaa niin koira hämmentyi ja haki väärin. Tuli myös yksi hypyn ohitus kun ohjaaja oli myöhässä, ja ennen kun kerkesin reagoida niin Noppe oli jo putkessa joten hieno hylky.
Hyppyradalta 25 virhepistettä... Rimat. Viisi rimaa lensi hienosti, pari kertaa ihan oma syy koska jarrutin ihan liian myöhässä. Kolme rimaa lensi ihan sen takia että Noona ei vaan malttanut, veti tuhatta ja sataa lasissa ja samalla tuli rimat alas. Hyvä rata muuten :)
Sattumasta rupesin juttelemaan toisen shelttiohjaajan, Lauran, kanssa niitä ja näitä. Keskustelun lopussa oli päätetty että lähdetään kimpassa Joensuuhun kisaamaan pääsiäisenä! Sukutaulujakin vähän vertailtiin ja selvisi että Viekas on Noonan täti :)

Pari viikkoa sitten suuntasin nokka kohti Sastamalaa, ja Kasvattajan peruskurssia. Kurssi oli todella antoisa ja mielenkiintoinen. Kohta mullakin on oma kennelnimi... :)



Torstaina tein aamuvuoron ja sen jälkeen käytin koirat. Kamat autoon ja nokka kohti Kotkaa, missä Laura ja Viekas odotteli meitä. Matka jatkui kohti Joensuuta ja oli todella mukavaa kun oli hyvää matkaseuraa! :) Noonan kanssa majoituimme vakiopaikassa eli Lauran ja Annan luona. Noona sai taas nähdä äitinsä, siskonsa ja sikopuolensa.
Perjantaina oli kaksi starttia luvassa. Ensimmäinen rata oli HELPPO, ja oma jännittäminen pilasi kaiken. Taisin olla ainut joka onnistui pinkomaan hylyn sillä radalla, hmm. Toinen rata alkoi hyvin, kunnes taas oma huolimattomuus kostaantui kohtaloksi. Noona varasti kontaktin aa:lta joten sen sain sentään korjattu.
Iltapäivällä kävimme vetämässä pienen lenkin jäällä.

Lauantaina otin sitten rennosti ja päätin pitää hauskaa radalla. Ensimmäiseltä radalta hylky, kun väärä putkenpää tuli eteen mutta tuli siinä paljon muita virheitä kans. Toiselta radalta kymppi, hypyn ohitus ja putkikielto. Nyt pitää vähän taas muistuttaa kontaktit, neiti vähän tulee ilman lupaa... JA ANNAN SEN TULLA?

Ensimmäinen rata
Toinen rata

Illalla vietettiin peli-ilta ja käytiin pyörimässä baarissakin, kaikki oli siinä vaiheessa niin loppu sluut että teki vaan mieli mennä kotiin nukkumaan :D
Sunnuntaina oli aika palata kotiin. Huippu reissu taas kerran, vaikka ei ihan tuloksia tullutkaan! Aina yhtä kiva nähdä kaikki tutut ihmiset ja koirat :)
Isot kiitokset Lauralle ja Annalle majoituksesta, ja toiselle Lauralle matkaseurasta! :)

Tässä vielä Lauran ottamia kuvia:




Puolisisko Myrn ja Noona




Puolisisko Myrn, sisko Meela, Knut, äippä Minttu, täti Viekas ja Noona