Pakko myöntää että alkoi jo ottaa voimilleen tämä jatkuva matkustaminen. Joten jospa jaksais vähän aikaa pysyä kotona... ;) Meillä oli ihana matka, vaikka kaikki oli vielä epäselvää viimesen illan aikana. Joonaksen auto hajosi päivää ennen lähtöä, ja mun autolla emme olisi mitenkään kaikki mahtuneet mukaan. Ei auttanut muuta kun vuokrata autoa ja lainata suksiboksia. Auton ja suksiboksin saimme kymmenen aikaa perjantai iltana ja seuraavana aamuna oli lähtö viideltä.... joten aika tiukaksi meni! :D Automatka meni hyvin vaikka istuimme noin 2000 km autossa.
Lapissa oli niin ihanan valkoista, ja lunta oli tuplasti enemmän kuin etelässä ja paljon kivempi lumi. Koirat olivat ihan riemuissaan, ja varsinkin Noonan touhuilut olivat aika päättömiä.... niinkuin usein. Joka päivä tein noin kymmenen kilsan lenkin aamulla koirien kanssa, sen jälkeen kävimme laskettelemassa ja illalla Joonas teki taas sellasen kymmenen kilsan lenkki. Sauna maistui oikein kivasti ja samoin hyvä ruoka.Kävimme yhden päivän vierailemassa lumihotellissa ja löhöiltiin loppupäivän. Ihan mahtavaa miten jotkut vaan osaa keksiä kaikenlaista... :) Todella mukava ja onnistunut loma, jospa olisi taas työmotiovaatioa vähäks aikaa! :)
Viikon lomailun jälkeen palasimme suoraan kisakentälle Noonan kanssa. Sunnuntaina oli kisat Vantaalla ja Eija kiltisti tarjosi kimppakyydin kisoihin. Nimittäin sain oman auton pois myytyä ihan sattumalta, kun työkaveri rakastu siihen. Passatti ei oikein ollut sopiva koira-auto joten oli ihan hyvä vaan että lähti uuteen kotiin. Tilalle hommasin golf farmarin, tosiaan tuntuu vähän "vanhalta" passatin jälkeen mutta ihan sama nyt saan koirat kunnolla kuljetettu takapaksissa! :)
Oli mukava kisapäivä ja varsinkin kun oli hyvää seuraa, sekä minulla että Noonalla. Noonan siskopuoli Sabi viihdytti Noonan. Kisat ei ihan mennyt putkeen tänään meidän osalta. Eija ja Sabi taas tykitti nollavoiton, ja sai viimesen luvan kasaan ja siirtyi kakkosiin. Hurjasti onnea! :)Ensimmäinen rata oli oikein mukava, Noonalla oli ihan älytön vauhti... Yleisö meinasi saada sydärin kun Noona veti a-esteen sellaisella vauhdilla ettei mitään tolkkua. Kontaktin neiti kuitenkin otti todella hienosti mutta oli kyllä siinä ja siinä että ehti pysähtyä. Videolle en saanut tämä rata, koska Eijalla oli pikkasen ongelmia tekniikan kanssa ;) Muurin palikka ja yksi kielto, ihan ohjaaja virhe taas. Muuri on vähän epävarma este kyllä, varsinkin mediesteenä. Helposti tulee palikat alas... Treenilistalle siis.
Toinen rata meni vähän samaan tyliin. Kielto ja muurinpalikka tuli alas, vauhtia oli taas ihan kivasti.
Hyppyrata oli vaikea, ja sieltä tyhmä hylky. Itse luotin että Noona hyppäisi yhtä hyppyä, mutta neiti lukitsi pussin ja oli menossa sinne. Kerkesin reagoida mutta liian myöhässä ja neiti kiersi yhden hypyn väärinpäin joka oli matkalla... sen jälkeen sählättiin jotain kunnes sain taas otteen ja loppu rata sujui hyvin. :)
Taas tuli todella kivasti palautetta ja ihmisiä kyselemään Noonasta!
Noona päätti sitten aloittaa juoksut, noin pari kuukautta liian aikasin. Tällä hetkellä neidillä on juoksut joka neljäs kuukaus... Onneksi ainoastaan yhdet kisat jää väliin ja helmikuun lopussa on vielä yhdet kisat Hyvinkäällä.
Tänään kävin aamulla Bean ja bortsu Hoinan sekä cava Finan kanssa vähän yli tunnin lenkillä metsässä. Mulla oli Noona ainoastaan mukana. Hoina ja Noona tuli oikein kivasti toimeen, ja veti vähän juoksukilpailua keskenään :)
Hugon kanssa suuntasin sitten koirapuistoon ja seuraksi liittyi Joonaksen äidin koira, Maiju. Tunnin koirat vetivät rallya puistossa. Ja sen jälkeen roikkui kielet oikein kivasti.Noonan kanssa innostuin vielä tokoilemaan, ja voi vitsi miten täydellisesti liikkeestä maahan, luoksetulo ja seuraamiset meni! :) Ainut liike joka oli pikkasen päässyt unohtumaan talven aikana oli liikkeestä seisominen. Jospa nyt jaksais alkaa taas tokoilla kunnolla niin että neiti olisi taas kisakunnossa kesällä!? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti