tiistai 20. maaliskuuta 2012

Treenimatskua

On se niin ihanaa kun taas pääsee reenaamaan. Jotkut ihmettelevät miten jaksan ajaa Porvooseen, Kotkaan ja Helsinkiin treenien takia. Mun mielestä on niin ihanaa olla rauhassa autossa ja kuunnella musiikkia, se on niin rentouttavaa jotenkin. Noona on ollut ihan riemuissaan kun on taas päässyt pinkomaan. Perjantaina kävin Kotkassa Noonan ja Bellan kanssa reenaamaan omatoimisesti, ja Annikakin liittyi seuraan Samban ja Wiiman kanssa. Vuorotellen tehtiin helppoja eteenmeno harjoituksia, ja todellakin sai juosta täysillä. Noonan kanssa treenasin putkelle itoamista niin että Annika heilutti lelun putken sisäänmeno kohdassa ja sen jälkeen kun Noona oli putkessa niin hän heitti lelun toiseen päähän. Toimi todella hyvin ja pitäisi tehdä paljon tälläisiä harjoituksia. Bellan kanssa pelleilin jotain pientä ja neiti oli tyytyväinen kun sai olla mukana.

Sunnuntaina oli sitten luvassa LSK:n reenit Porvoossa. Oli niin vähän porukkaa että pidimme yhteistreenit, joten treeniaikaa oli pari tuntia. Bellan kanssa juoksin pari kertaa rataa läpi ja neiti oli tyytyväinen.
Noonan kanssa aloitin taas reenaamaan kepit, ja melkein ihan alusta. On niin kauan sitten kun viimeksi otin kepit että jätin ainoastaan pari verkkoa pois. Laitoin namin sekä alussa että lopussa että pentu oppii hakemaan sisäänmenon. Lopussa otin myös ilman namia.
Puomin treenasin paljon ja suhteellisen hyvin toimii, vielä olen pitänyt namialustaa mutta pikkuhiljaa otan sen pois.
A:ta kokeilin niin että laitoin namin pari kertaa a:n yläosassa niin että Noona joutui hidastamaan ylösmenossa. Videolla näkyy ensin Noonan A sen jälkeen että olen reenannut namin kanssa ja sitten miten se meni ennen kun olin kokeillut namin kanssa.
Rimat olen pitänyt ylhäällä ja välillä pentu tiputtaa... mutta luulen että pikku hiljaa tottuu ettei vaan voi rynnätä läpi. Noonan hyppytekniikka on aivan karsea ja sille pitää tehdä jotain ennen kuin alan pitää rimat medikorkeudessa.
Ihan hyvin Noona on muistanut kaikki asiat vaikka on ollut taukoa, omistajalla on kyllä enemmän ongelmia... mutta kivaa oli kyllä!

2 kommenttia:

  1. Vitsit se menee lujaa! Mutta HUOM! kannattaa katsoa aika tarkkaan noi ylösmenokontaktit. Joka kerran on ihan siinä ja siinä, ottaako se niitä - ainakin tän videon mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu ihan kivasti liikkuu :) joo olen vähän huomannut että aina ei oikein ehkä osu... pitäis vissiin rupee reenaamaan ylösmenot kans, ohoojjaa -.-

      Poista