sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Hyvän mielen treenit!

Torstaina oli taas luvassa Kotkan reenit kera Bellan ja Noonan. Bellan kanssa meno oli aika tahmeeta, tyttö oli varmaan vielä vähän väsynyt Juhan reenien jälkeen. Hyvin Bella teki mutta vauhtia olisin kaivannut lisää, nyt oli aikamoista sunnuntaijuoksua.
Noonan kanssa meno oli taas ihan toista luokkaa. Pentu oli pirteä kuten aina... yllätys? Rata oli vaikea ja käännökset piti onnistua ihan nappiin. Noonan kanssa oli perjaatteessa aika helppo mennä koska pentu kääntyy tosi hyvin, mutta huomasin selvästi että sen jälkeen kun ollaan hinkattu irtoamista ja eteen menemistä niin pentu on alkanut myöskin irtoa helpommin eikä pysy yhtä lähellä kuten aiemmin. Muut ryhmäläiset olivat ihan hämillään miten hyvin Noona kääntyy ja kulkee siivekkeiden vieressä, ja joku jopa kommentoi että perhana koirahan nuolee siivekkeet kun se kääntyy! Pennusta asti olen opettanut Noonalle sen niin on myös kiva että joku huomaa. :) Otin myös irtoamisharjoituksia niin että välillä itse heitin lelun ja välillä Merita heitti sen. Takaaleikkausta harjoittelin myös, ja eiköhän se pikku hiljaa alkaa kulkea. En tiedä mitä mulla on kun en saa koirilleni opetettua takaaleikkausta? Luulen että se johtuu siitä että pyrin aina ohjaamaan koiraa edeltä, en tykkää ohjata koiran takana. Wiiman ja Samban kanssa on kuitenkin tultu huomattu että välillä takaaleikkaus on ihan kätevä koska aina ei ehdi koiran edelle... rehellisesti sanottuna niin ehdin aika harvoin. ;) Noona irtoo aika hyvin, äsken itkin että pentu ei yhtään irtoaa. Nopeasti pena oppii sitten kuin tajuaa idean. Ainut miinus oli että päällejuoksut ja välistävedot ei toiminut yhtään niin hyvin kuten ennen... ): Välillä en meinaa saada pentu käntymään millään, ja en halua opettaa Noonalle sen että peruutan vaan vaadin että se tulee yläkropan avulla. To do-listalle hopshops. Oli oikein mukavat treenit!
Treenien lopussa möllikisat tulivat puheeksi, ja olen aina olettanut että osallistumisikäraja on 15kk. Nyt selvisi että oikea ikäraja on 12kk, tai ainakin Kotkassa on näin!? Sehän takoittaa että Noona saa koko kesän kisata möllikisoissa! Apua kohtahan alkaa olla kiire jos meinaan korkata meidän epävirallinen kisaura toukokuussa! :)

Ostin option kotkan hallille kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin. Haluan alkaa käydä enemmän itse treenaamassa että saa esteet kuntoon ja pystyn treenata sellaista mitä koira tarvitsee. Tavoite on että käyn ainakin kerran tai pari kertaa viikossa tekemässä omatoimi treenit. Loppiaisena meidän piti Annikan kaa käydä vetämässä treenit aamulla. Sain kuitenkin työtarjouksen, ja olin koko päivän töissä perjantaina. Illalla väsytti mutta otin itseäni niskasta kiinni ja pakkasin koirat autoon ja suuntasin nokka kohti hallia. Halli oli tyhjä ja minulla oli asenne kohdallaan. Tein helpon vauhtiradan missä oli ripauksen maustetta seassa. Vedin ihan täysillä, karjuin ja olin niin messissä. Noona oli niin innoissaan, koska neiti ei todellakaan tykkää siitä jos ei vedä tosissaan. Ja me juostiin, ja lujaa! Uskallan melkein sanoa että olivat elämäni parhaat treenit. Pentu irtosi, ja ai että miten hienosti pentu osasi edetä. Tuntuu siltä että saan eniten irti kun käyn itse, koska silloin uskallan ohjata tosissaan. Tsemppi oli mahtava ja hauskaa meillä ainakin oli!
Bella pääsi välillä juoksemaan ja Noona sai pitää tauon. En tiedä mitä lumipalloa vaivasi, ehkä vauhtikärpänen oli päässyt puremaan? Bella oli ihan hullu, melkein kuin pikku terrieri! Lujaa mentiin ja en meinannut saada pallon pois Bellalta, niin innoissaan tyttö oli!
Otin taas Noonan ja harjoittelin välistävetoja ja päällejuoksuja. Sain kyllä tehdä duunia että neiti kääntyi... Lisää sellaisia treenejä. Otin lopussa vielä oikein kunnon juoksuradan, ja kyllä vauhtia löytyy... Yritän joka kerta saada aikaiseksi juoksuradan että pentu oppii nauttimaan ja vetämään täysillä. :)
Otin myös Bellan kanssa lopussa juoksuradan, ja Bella kyllä nauttii kun saa juosta suoraan ja täysillä! Mennäänkö uudestaan? -Kyllä ehdottomasti!

En tiedä että olenko kipee tai jotain? Olin suunnitellut että osallistun mätsäriin Noonan kanssa tänään... sain kuitenkin sen työtarjouksen niin olin koko viikonlopun töissä. No nyt on taas vähän rahaa niin voi mennä joskus toiste! Pelottavaa...
Huomenna on taas luvassa tokotreenit ryhmässä ja omat juoksutreenit, jee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti