Eilen oli taas luvassa Juhan treenit Agility Akatemiassa, ja hauskaa oli! Eli käyn jatkossa kerran kuukaudessa yksityistunnilla, mutta eilen Kati ja Roopekin tulivat mukaan treenaamaan. Tunti on turhan pitkä aika yhdelle koiralle.. ja varsinkin pikku pennulle. Rata oli mukavan lyhyt... ainoastaan 29 esteen rata. Alku meni todella näppärästi Noonan kanssa ja olin todella todella tyytyväinen. Noona haki kepit niin hienosti vaikka en ole koskaan ennen harjoitellut niin että kepit olisivat osaa rataa, ja keppien kanssa ollaan myös pidetty taukoa. Niistot aiheuttivat eniten harmaita hiuksia. Jotenkin sekoilin joka kerta ja pentu ei yhtään tajunnut sitä ideaa. Lopussa sain onnistumisia mutta turhan paljon aikaa meni siihen... Toinen asia mitä aiheutti harmaita hiuksia oli takaaleikkaukset, piti tehdä takaaleikkaus putken jälkeen. Pentu kyllä teki oikein mutta hidasti ja tujotti mua ihan ihmeissään ennen kun irtosi putkeen. Puolet radasta päästiin läpi varsin mallikkaasti kunnes loppui aika :) Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen miten hyvin pentu menee! Heti loppui painajaiset ja on ollut paljon parempi fiilis loppu viikosta. Saatin myös kotiläksyjä, tammikuussa kun on seuraavat treenit niin pennun on osattava:
- irtoa itse ainakin viisi estettä eteenpäin niin että ite seison paikalla
- ohittaa mua suoralla pätkällä ja irtoa itse eteenpäin
- niistoja eri kulmista
- persjättöniistoja eri kulmista
- takaaleikkausta
ei muuta kun ulos reenaamaan taas.... ;)
Tänään oli kotkan treenit Bellan ja Noonan kanssa. Rata oli erittäin hankala! Esteet olivat todella lähekkäin, oli kiire koko ajan ja persjättöjä piti tehdä vähän jokaisessa kohdassa. Bellan kanssa ei oikein sujunut niin hyvin. Tyttö oli innokas ja suorilla lähti pinkomaan täysillä, mutta itse en osaa ohjata Bellaa jos on paljon takaakiertoja jne. Bellan vauhti loppuu heti kun jään seisomaan ja se on todella hankalaa. Bella oli muuten kiva ohjata tyttö on ollut niin pirteä joka viikko ja innokas tekemään!
Noona oli taas ihan mahtava, aika sopiva rata Noonalle joka osaa hyvin tehdä takaakiertoja ja sen sellaista. Yksi nolla saatiin jopa tehty. Pentu on niin nopea ja kääntyy heti ja tekee todella pieniä kaarroksia. kiva juttu :)
Toinen rata oli yhtä haastava mutta nyt pystyin itse liikkumaan paremmin ja Bellakin liikkui paremmin silloin. Persjätöt toimii Bellalle todella kivasti ja niillä saa niin paljon enemmän vauhtia neitiin. :)
Noonan kanssa tuli kiire ja olisin pitänyt luottaa pentuun vähän paremmin. Välillä epäröin pikkasen että kerkeenkö tehdä persjätön, ja silloin myös epäonnistuin. Heti kun olin varma että kerkeen niin saatiin myös onnistumisia. Noonan kanssa saimme taas kotiläksyjä:
- etenemistä pitää harjoitella!
- samoin irtoamista! Kuulema hidastan pentua joka voisi juosta vielä paljon lujempaa sillä että pidän sen niin lähellä. Pitäis saada pentu tekemään enemmän itsenäisesti niin se saisi juosta paljooon lujempaa.
Positiivista palautetta tuli myöskin. Kaikki kehuvat tota pennun vauhtia, on kuulema todella mainio vauhti. Vielä kun saan Noonan irtoamaan niin vauhti on vielä parempi! Sellaisia ehdotuksia tuli myös että ensi vuonna kun valitaan Topteam- joukkue kasaan, niin Noonan kanssa on ehottomasti pakko mennä sinne yrittämään päästää mukaan joukkueeseen. :)
Agimaailmassa on tullut yksi ihminen vastaan jolla on todennäköisesti jotain minua ja Noonaa vastaan... syy siihen taitaa olla se että olen ruotsinkielinen. En oikeasti ymmärrä sellaisia ihmisiä? Parhaani mukaan yritän puhua suomea, ja tiedän että usein menee väärin mutta so what? Tämä tietty ihminen voi ihan vapaasti itse puhua ruotsia niin katotaan miten hyvin se sitten sujuu! En jaksa edes välittää :) Kieli se vaan on, maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin se että puhutaanko ruotsia tai suomea, eiks niin?
Huomenna muutan Noonan kanssa Ticon luokse, varmasti tullaan vihtymään! Nimittäin talossa on sisä- uimahalli ja muita herkkuja! 8) Katsotaan mitä onnistun tällä kertaa tyrimään... Kaksi vuotta sitten onnistuin saamaan hälytykset päälle, piti soittaa vartiontiliikkeelle ja perua hälytyksen, mutta saldo olikin loppunut... Nolona istuin sitten pihalla ja odotin että vartiontiukko saapui paikalle. Naapurit tujottivat ihan pikkasen vaan... Viime vuonna unohdin avaimet sisälle kun lähdin lenkille, taas kerran jouduin nolona soittamaan yhdelle ukolle että voisiko hän tulla avaamaan oven sunnuntai iltana... :)
Viimeinen viikonloppu alaikäisena, aah! Tää aika on ollut täyttä tuskaa, kun kaikki kaverit täyttivät jo helmi-huhtikuussa, ja itse olen istunut yksin kotona melkein joka viikonloppu.
Mukavaa viikonloppua kaikille, mä kärsin viimeisen kerran joten aion ottaa siitä kaiken irti ja ainoastaan löhöillä Ticon luona!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti