lauantai 9. heinäkuuta 2011

noonankakkaleikit.com

Hei! Olen Noona, shetlanninkanikoira, ja kymmenen viikkoa tuli just täyteen. Ajattelin kertoa teille muille että miten voitte aktivoida teidän omistajia. Eli minä kirjoitan tätä blogia tänään koska emäntä oli sitä mieltä että osaan itse parhaiten kuvailla nää mun vinkit. Tervetuloa lukemaan kaikki karvakuonot!

Dodiin, eli olen tässä aina välillä vähän aktivoinut emäntää koska huomaan että hän välillä tarttee vähän piristystä. Käytän raaka aineena paskaa. Toimii todella hyvin eli kannattaa kokeilla, todellakin suosittelen! Kakka on outo tuote, sitä saa ilmaiseksi ja se todellakin saa mun emäntä toimimaan hyvällä tempolla. Jees, eli olen keksinyt kolme erillaista aktivointi tapaa. Lisää yritän koko ajan keksiä, joten jos teillä on vinkkejä niin niitä saa kertoa!

1. Joo eli yksi päivä emäntä meni suihkuun. Kesti taas jonkun aikaa siiiiiiiiiiiiiiiiiiiikaaa kauan joten aloin pikkasen hermostua siitä. Olisin voinut pidättää mutta päätin kuitenkin että järjestän pikku yllärin, nimittäin tein kakkajäljen.
a) ensin kannattaa tehdä helppo jälki, ei saa tehdä liian vaikeaksi alussa. Eli päätin että "piilotan" se mun kakka kasa keskellä olohuoneen lattiaa, niin emäntä löytää sen heti (eli näin tehdään vaan alussa!).
b) kun olet piilottanut kasan niin ota siitä pieni haukka (pitää olla joku hajutunniste!)
c) sen jälkeen astu siihen kasaan (alussa ainoastaan, sen takia että olisi vähän helpompi löytää perille)
d) mene odottamaan että emäntä saapuu suihkusta (suihku on hyvä silloin emäntä toimii erityisen hyvin!)
e) ole niin söpö ja iloinen kuin vaan pystyt olla ja odota että emäntä nostaa sinut ylös. Silloin kannattaa antaa hajutunniste. Pure nenästä kiinni, silloin emäntä aika nopsasti tajuaa että mistä on kyse!
f) pikku hiljaa voi sitten vaikeuttaa, mutta muista että alussa emäntä pitää aina onnistua! :)

2. Oukkidoukki, eli toinen leikki on nimeltään kakkaetsintä. Erittäin hauska leikki!
a) ensin tee tarpeet lattialle kun omistaja nukkuu (esim. yöllä toimii hyvin)
b) itse pilkoin paskakasan neljään osaan (voit itse päättää miten monta osaa haluat)
c) ensimmäinen pala jätin lattialle, että emäntä heti huomaa että nyt on jotain jännää sattunut yöllä.
d) toinen pala piilotin sängyssä, ainakin emäntä oli pirteä nopeasti.
e) kolmas pala piilotin omaan petiin, silloin alkoi jo omistajan herätyskellot soimaan ja hän tajusi että nyt on todellakin jotain jännää sattunut yöllä! eh ehe.
f) sitten paras osuus, eli neljäs pala! Omistaja oli jättänyt aamutakin lattialle joten se oli mainio tilaisuus minulle. Neljäs pala piilotin sitten sinne. Olisittepa nähneet akan ilme kun hän tunsi että jotain valui selkää pitkin alas lattialle...!! 
g) siis voitte ihan itse päättää minne piilotatte kaikki palat, mutta viimeinen pala kannattaa piilottaa johonkin jännään paikkaan. ;)

3. Kolmas leikki olen vielä keksinyt, sitä voisi vaikka kutsua "löydä kaikki paska osat"-leikiksi.
a) syö niin paljon hienoa hiekkaa kuin mahdollista.
b) tee tarpeet jossain missä on paljon ihmisiä, niin että omistajan on pakko kerätä paskat poies.
c) tee tarpeet
d) naura vieressä kun emäntä yrittää saada kasa kerättyä... ;)

Toivottavasti saitte jotain irti tästä jutusta. Mukavaa treenihetkiä kaikille!


Ps. Emäntä käski kirjoittaa vielä että Bella oli aivan huippu torstaina reeneissä! Juoksi lujaa (itse olisin ollut vielä nopeampi) ja oli todella innokas (itse kiljuin tuhat kertaa enemmän mutta en kuitenkaan päässyt radalle?). Oli hyvät treenit (aivan paskat reenit, siis oli aivan järkyttävän tylsät...) ja Bella oli aivan mahtava (ihan sairaan huono, olisin ollut tuhat kertaa parempi!)! Pakastan sua isosisko, mutta asia on nyt niin että agility on vain ja ainoastaan mun juttu, sä voit vaikka jäädä kotiin nukkumaan samoin kaikki muut agilitykoirat. Agility on mun laji. <3














 

1 kommentti: