maanantai 27. helmikuuta 2012

Noona 10kk

Noona 10kk (hmm erittäin huono kuva)
Noona 5 vko (c) Laura Pitkänen

Ihan hullua ajatella että neiti on kohta vuoden ikäinen? Henkilökohtaisesti luulen että pentu on vasta aikuinen kymmenen VUODEN päästä :) Ulkonäkö on pikkasen muuttunut mutta luonne on vielä täysin sama :) Vihdoin treenitauko on ohi... tai sitten EI. Noona päätti aloittaa juoksut tänään ja kunnolla. No pidetään sitten vielä noin kolme viikkoa taukoa Noonan kanssa... voi ainakin sanoa että ollaan pidetty kunnolla taukoa tänä vuonna! Bella tottakai pääsee reenaamaan :)

perjantai 24. helmikuuta 2012

City tytöt

Noonan kanssa vietimme koko viikon Helsingissä velin kämpässä. Sain luettua paljon kun ei ollut muutakaan tekemistä :) Noona oli ihan tosi nätisti, ja oli ilo huomata miten hyvin neitokainen osaa käyttäytyä kaupungissa! Oli ensimmäinen kerta kuin Noona asui kerrostalossa, ja vähän jännitti että osaako neiti olla hiljaa. Vaikka naapurin koirat haukkuivat ja posti tuli niin Noona oli hiiren hiljaa, mahtavaa :) Oli mukavaa viettää aikaa välillä ainoastaan Noonan kanssa ja Bellakin oli kuulema ollut enemmän kuin riemuissaan kun sai olla viikon ilman kauhukakaraa joka koko ajan on kiusaamassa... Löysin pienen parkkipaikan missä käytiin päivittäin tokoilemassa sekä treenaamaan etenemistä ja agiohjauksia. Noona kohta räjähtää kun on niin täynnä tekemisen intoa... ja niin tekee ohjaajakin! On ollut mukavaa pitää taukoa kunnolla :)
Ensi viikolla päästään taas reenaaaamaan ja molemmat koirat on ollut pari viikkoa yskimättä tänään, ihanaaaaaa!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Jennan treenit Wiiman kanssa12.2.2012

Tänään oli luvassa Jenna Caloanderin treenit Porvoossa. Koska Noona ei voinut osallistua niin sain lainata Wiiman. Ensin mentiin pätkissä koko rata ja lopussa onnistuimme jopa vetämään sen nollana läpi, huh! :) Pohja oli todella liukas Wiimalle ja välillä Wiimalla oli niin kova vauhti ettei yksinkertaisesti pystynyt kääntymään. Wiima oli säpäkkä mutta ei oikein lähtenyt irtoamaan, ja varsinkin takaakierrot olivat hankalia. Kyllä aina onnistui sähläämään jotain ja onnistunut suoritus lopussa oli todella palkitseva! :) Kiitos Jennalle oli ihan huippu treenit taas kerran ja Annikalle että taas kerran sai lainata Wiiman!  :)

Videolla jotain onnistumisia ja loppu nollarata.


Jennan ratapiirros
Noona lopetti yskimisen pari päivää sitten. Mainitsin että Noona on ollut ihmeen rauhallinen, no voin kertoa ettei kyllä enää ole... Alettiin vetää taas vähän pitempiä lenkkejä ja tokoa reenattiin illalla. Seuraaminen ja seisominen edistyy koko ajan :)
Bella ihan pikkasen vielä yskii, mutta eiköhän se siitä kohta.

Huomenna on enkun kuuntelukoe aamulla. Päivällä joku videoryhmä joka tekee koirista videon tulee meille kuvaamaan Noonan ja tekemään jotain haastatteluja... innolla odotan mitä siitä tulee :D

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

potilas # 2

Dodiin tänään Bellakin alkoi yskimään, kappas vaan :/ Noona vieläkin yskii, pari päivää sitten alkoi jo näyttää paremmalta mutta nyt tilanne on pikkasen pahempi taas. Ja ei siinä vielä kaikki, omistajakin on onnistunut saamaan "kennelyskää". Koko viikon olen ollut kotona, ainoastaan tänään kävin kirjoittamassa viimeisen kokeen alta pois. Niin ja se oli sitten mun viimeinen koulupäivä lukiossa, woopwoop! Sattui aika mukavasti että olemme kaikki yhtäaikaa potilaina, niin ei tarvitse raahautua lenkille. Sohva on tällä hetkellä meidän kaikkien lempipaikka.
Noona on yllättävän rauhallinen vaikka ainoastaan käy sellaisia sadan mertin lenkkejä eikä saa mitään aivotoimintaakaan. Kyllä riivöä joka päivä saa hepulikohtauksia ja riehuu mutta yllättävän sivistyneesti kuitenkin :) mielessä kyllä kävi että koko talo olisi jo tässä vaiheessa tuhoutunut, mutta eipäs ole! Odotellaan että yskiminen loppuu ja sen jälkeen voidaan alkaa tehdä pientä tokoreeniä sisällä ja pikku hiljaa taas käymään lenkillä. Kuukauden päästä kun taas päästään, toivottavasti, agiradalle pinkomaan niin meno tulee olemaan mieletön! Ja tauko tekee ihan hyvää välillä :)

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kennelyskä tuli taloon

Yöllä yskiminen ja oksentelu jatkui taas, mutta nyt oli jo paljon pahempi. Pentu alkoi oikein vinkumaan välillä, ja oli oikein levoton. Pari tuntia yski ja sitten taas nukkui pari tuntia kunnes taas rupesi yskimään. Yöllä soitettiin eläinlääkäriasemalle Aistiin ja eläinlääkäri totesi että Noonalla on kennelyskä eikä mikään tikku kurkussa. Kotkan hallissa on ollut liikkeessä kennelyskää joten sieltä on varmaan pöpö tarttunut. Helmikuussa pidetään treenitaukoa joten Jennan sekä Juhan treenit jää väliin. Wiima ja Samba ois pitänyt tulla hoitoon keskiviikkona mutta en uskalla ottaa tänne muita koira nytten. Yskiminen on aika paha tällä hetkellä ja tulee oikein paha mieli kun ei pysty mitenkään auttaa pentua... ): Kylmyys ainoastaan pahentaa asiaa, ja pentu saa ainoastaan käydä pihalla tekemässä tarpeita. Aamulla Noona meni ihan paniikkiin kun oli ulkona pisulla pihalla ja sai yskimiskohtauksen ja alkoi vetämään sisään kylmää ilmaa. Raukka pikku potilas. ): Toivotaan ettei tilanne pahenee ja ettei Bellakin saa kennelyskää.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Ilman koiria elämä ois niin paljon helpompaa- mutta tylsempää

Ikäviä uutisia tiedossa. Ja ainoastaan ei-herkille materiaalia tällä kertaa. Treenit jäi väliin torstaina koska oli niin kylmä, ja hyvä niin. Yöllä heräsin kolmen maissa ja kuulin jotain outoa ääntä, avasin silmät ja tunsin aivan kamalan hajun. Noona oli tehnyt tarpeet sisällä ja söi niitä parhaimillaan. Mentiin takasin nukkumaan kunnes taas heräsin siitä että pentu oksensi sängyssä ja koko sänky oli täynnä oksennuspaskaa... Haju oli aivan järkyttävä ja oli kyllä lähellä ettei omistajakin tehnyt jotain. Rupesin siivoamaan ja pentu ryntäsi huoneen toiselle puolelle ja paskoi uudestaan. Tällä kertaa tuli ulos sama ruoka joka oli mennyt päivällä masuun, ja ihan saman näköisenä... Sen päälle vielä ripulia ja vettä. Koko huone oli niin kamalan hajuinen ja näköinen että en siinä vaiheessa tein päätöksen että suuntaan alakertaan sohvalle nukkumaan. Yön aikana heräsin pariin otteeseen siihen että pentu yski ja oli melkein sen näköinen että meinasi tukehtua. Aamulla meno oli jo parempi kunnes Bella pyysi ulos ja kakkasi, yllätys yllätys, ripulia. :)
Päivällä koirat olivat olleet nätisti mutta Noona alkoi taas tekemään outoja yskimis/tukehtumisääniä. Noona oli pirtee ja leikki ihan normaalisti, mutta selvästi jotain oli kurkussa mikä vaivasi neitiä.
Illalla yskiminen vaan pahentui ja Noona alkoi oksentamaan vielä sen päälle. Eläinlääkärille meno oli jo lähellä kunnes pentu yhtäkkiä yski kunnolla ja ulos lensi isokokoinen tikku... joka Noona oli käynyt poimimassa polttopuun korista. Ja yskiminen loppui saman tien, huh!
En tiedä että johtuiko ripuli tikusta tai onko taas öljy annos väärä, ja liian suuri tällä kertaa. Välillä barffaus on todella hankalaa kun ei oikein osaa annostella oikein... Katsotaan miten tämä yö sujuu.

Pentu on myös aiheuttanut muita sydämmentykytyksiä viikon aikana. Eilen Noona varasti mun runebergin tortun sekunnin sadasosan aikana ja jätti ainoastaan muruset minulle. Noonan mielestä runebergin torttuja voisi olla vähän useammin tarjoilla.
Olen harjoitellut pöydällä olemista olohuoneen ruokailupöydällä. Pöydällä oli kolme tuikkua palaamassa ja mulla oli namit kädessä ja meinasin sammutta tuikut ja siirtää ne pois. Ei tullut mieleen että pentu luuli että annoin käsykyn hypätä pöydälle kun huitosin namikäden kanssa. Vips niin pentu oli hypännyt pöydälle ilman vauhtia ja seisoi suoraan tuikkujen päällä... onneksi reagoin nopeasti ja sain niskasta kiinni napattu ja vedin Noonan pois pöydältä... ja mahakarvat on vielä tallessa. ;)

Ollaanhan me reenattu vähän tokoakin. Seisominen onnistuu jo suhteellisen hyvin ja seuraaminen edistyy ihan kivasti. Noonan mielestä on ihan älyttömän tylsää kun ei pysty treenaamaan eikä käydä lenkillä, mutta kyllä meidän pikku prinsessa aina keksii jotain tekemistä koko perheelle siitä ei tarvitse olla huolissaan. Tylsää meidän talossa ei ole Noonan ansiosta. Niinhän se menee ilman koiria elämä ois niin paljon helpompaa- mutta aivan liian tylsää! :)

Kiitän ja kuittaan, ja pahoittelen ällöttävästä tekstistä!